”Kuvan tavasta viestiä”

Otso Kantokorpi
Tulkittua Tuuvaa – Nykytaiteilijoiden tulkintoja historiasta, 2009

Rotterdamin taideakatemiasta taidegraafikoksi valmistunut Kirsimaria E. Törönen-Ripatti (s. 1969) tuntee kahden kulttuurin väliset jännitteet ja vuorovaikutuksen oman henkilöhistoriansa kautta. Hän on viettänyt osan nuoruuttaan islamilaisessa maailmassa, Saudi-Arabiassa ja Irakissa. Tämä on jättänyt taiteilijaan pysyvät jäljet – yhtälailla kulttuurisia ristiriitoja kohtaan tunnettuna sensitiivisyytenä kuin myös vieraan kulttuurin visuaalisen kulttuurin tuottamana taiteilijan kuvamaailman rikastumisena. Tätä ei varmaankaan vähennä opiskelu Rotterdamissa – josta siitäkin lienee syntynyt omat jännitteensä, kun oli aika palata Suomeen.

Törönen-Ripatti on opiskellut sekä maalausta että grafiikkaa, eikä tämäkään vielä riittänyt, vaan hän hän on opiskellut Tampereella itsensä vielä hypermediasuunnittelijaksi, mutta siltikin hän mieltää itsensä varsinaisesti piirtäjäksi. Ja vaikka Törönen-Ripatti on valjastanut erilaista korkean tason tekniikkaa – muun muassa CNC-kaivertimen (= tietokoneistettu numeerinen ohjaus), jota katsojan ei ehkä tarvitse sen paremmin tuntea – käyttöönsä, hän on ennen kaikkea kiinnostunut ”kuvan tavasta viestiä”. Tietokone on Törönen-Ripatille vain ”yksi tapa lisää piirtämiselle”.

Vaikka Törönen luo mielellään tilaa ja installoi, hän on piirtäessään kuitenkin kiinnostunut lähinnä pinnasta. Ääriviiva on erityisen kiinnostava. Ja luulenpa, että Törösen kiinnostus ornamentaalisuuteen täytyy kummuta ainakin osittain islamilaisen kulttuurin ornamentiikasta,  jonka vaikutuspiirissä hän on elänyt. Ja kun tarkemmin tarkastelemme Lähi-idän klassista ornamentiikkaa, on siinäkin havaittavissa kahta suuntausta. Orgaanisen ornamentin lisäksi käytössä on aina ollut myös miltei puhtaan matemaattinen ja sellaisena varsin virtuoosimainen ornamentti, joka on hyödyntänyt aikansa matemaattista tietämystä. Taiteilija on aina ollut se, joka on ”kulttuurisessa murroksessa ollut antamassa tekniselle kehitykselle uutta muotoa”, kuten Törönen toteaa. Ollut siis muuttamassa muotoa aidoksi sisällöksi.”

Törönen-Ripatti mieltää vähän naureskellen itsensä ”moraalisaarnaajaksi ja maailmanparantajaksi”, mutta hänen teoksensa West of Eden on varsin hienovarainen kommentti kansallisen identiteetin problematiikasta. Samalla se on myös taiteen perinteistä tietoinen puheenvuoro siinä keskustelussa, jossa ikuiset teemat kiertävät keskuudessamme uudelleen tulkittuina. Siinä samassa historian vuossa ja toisaalta ikuisessa paluussa Suomen sotakin hakee nykytulkintaisia merkityksiään.

Törönen-Ripatti vie meidät tematiikaltaan samaan syyllisyyden ja vapauden ristivetoon, jota John Steinbeck kuvasi suurimmassa romaanissaan East of Eden (1952) tai jota teoksen toinen viittauskohta, varhaisrenesanssin humanistisen mestarin Masaccion Firenzessä sijaitseva fresko Karkotus Paratiisista (1426-27) kuvasi jo satoja vuosia sitten. Oma jännitteensä sisältyy epäilemättä myös siihen, että juuri Masaccio kehitti aikoinaan perspektiiviä ja syvyysvaikutelmaa, jotka Törönen-Ripatti nyt ”islamilaisittain” riisuu pois.