KARTASTO – Mäntän kuvataideviikot 2018
Kuraattori Veikko Halmetoja kuratoi juhlavuottaan viettävälle Mäntän kuvataideviikoille Kartasto – Atlas nykytaidenäyttelyn. Oma arvioni on että näyttely tulee herättämään keskustelua; sen verran rohkeita ovat teos- ja taiteilijavalinnat. Itse tietysti olen valtavan innoissani että saan olla mukana niin hienossa ja taidemaailman konventioissa kyseenalaistetussa näyttelyssä. Omalta osaltani tietyllä tavalla saan vuonna 2005 alkaneen ”kehitysprojektin” tietyssä mielessä ”maaliin”.
TAUSTAA – kaikki ei synny yön yli
Vuonna 2005 sain ajatuksen kokeilla miten labyrinttimäiset karttapiirrokseni muuntautuvat modulaarisiksi ja skaalautuviksi teossarjoiksi. Ensimmäiset kokeilut tein DI Paavo Ripatella hyödyntäen Mikkelin ammattikorkeakoulun materiaalitekniikan labraa. Näyttelyyn pintakäsitellyt ja työstetyt Metal Medina teokset saivat vuonna 2005.
Ensireaktiot olivat mieleenpainuvat; materiaalista jotain ymmärtävät olivat innoissaan, ns. taideväen piirissä vallitsi syvä hiljaisuus. Samanlaisena tilanne jatkui Suomessa hyvinkin pitkään. Ulkomailla alkoi teokset kiinnostaa ensin. Edesmennyt kuraattori Monika Burian esitteli vuonna 2008 ”Uuden kaupunkisuunnittelun” näyttelyssä Galerie Seine 51 Pariisissa mdf-levylle kaiverrettu Medina sarjan teoksia rinnallaan tsekkiläisen valokuvataiteilija Ivan Pinkavan kanssa. Sitten teokset eriisina kokonaisuuksina ja materiaaliteknisinä ratkaisut ovat kiertäneet näyttelyissä ulkomailla.
Parin vuotta viiveellä myös Suomeen rantautui pyrkimys yhdistää taidetta ja muotoilua, puheen luovia rajapinnoista alkoi. Tässä vaiheessa olin jo kustannusteknisistä syistä kokeillut halvempia materiaaleja, kuten kalustemaalattua mdf-levyä. Mikkelin ammattikorkeakoulun Paukkulan kampuksella minua pyydettiin suunnittelemaan auditorion aulaan teos. Medina aihioista tehtiin triptyykki metallista ja vanerista.Vuonna 2008 aloin kiinnostua ”uudelleentulkinnoista” eli Matissen ja Masaccion teoksien figuureita. Hahmopsykologia, ääriviiva ja vanhat karttapiirrokset olivat tapani työstää ”klassikoita”. Ajatukseni oli valmistaa reliefimäisiä teoksia skaalautuvasti eli asiakaslähtöisesti; asiakas voi olla kuraattori, yksityinen taiateenostaja tai julkinen sektori. Asiakas saa myös haluamansa koossa, materiaalivaihtoja ja värejä voi myös varioida toiveiden mukaisesti. Lienee sanomatta selvää, että varsinaisen teoksen eli minun tapauksessa piirustuksen pitää olla niin vahva, että se kestää skalaarisuuden ja löytää muodon valmistettuina eri materiaaleista.
Shikumen teoksessa käytämäni hahmot ovat ensimmäistä kertaa löytäneet näyttelyyn teosnimen West of Eden vuonna 2009 edesmenneen kuraattori-kriitikko Otso Kantokorven Tuunattua Tuuvaa näyttelystä Mikkelin taidemuseossa .
SHIKUMEN
Tsekkiläisen kolleegani Jan Pohribnyn kanssa olemme tehneet yhteisiä Teollisuuden tunteita -sarjaa vuodesta 2010 lähtien. Yhteisiä teoksissa yhdistää valokuvaa ja hahmojani reliefien muodossa. Shikumen teos syntyi vuonna 2011 Helena Fenclovan kuratoimaan La Strada näyttelyyn Villa Becheriin Tsekkeihin.
Hahmo viittaa Masaccion Paratiisista karkoitus maalauksesta, kulttuurinen kiasmaan vanhan katsomuksen rakennustyylin kohdasta sekä pakolaisriskeistä, joka Suomeen nousi vasta muutama vuosi sitten. Pakolaisteemaa käsittelin ensimmäisen kerran Herbert Schimmerin kuratoimassa Aquamediale näyttelyssä Saksassa vuonna 2009.
VIRSTANPYLVÄS
Veikko Halmetojan kuratoima Kartasto näyttely on ensimmäinen missä pääsen toteuttamaan asiat alkuperäisen tarkoituksen mukaisesti:
- skaalautuvuuden avulla Shikumen teos valmistetaan asiakkaan (= kuraattori) pynnöstä 8 metriä korkeasta, maalattua teräksestä valmistettu. Tsekkiläinen kolleegani Jan Pohribnyn kanssa teemme 4 valokuvaa ja reliefejä yhdistävää uutta teosta Kartasto-näyttelyä, jossa Shikumen on 30 cm korkeana. Lisäksi kuvataideviikkojen shoppiin tulee samainen kuvio 5 cm korkean avaimenperän myyntiin
- taideteoksen valmistusprosessissa hyödynnetään paikallisia yrityksiä . Materiaaliteknisenä konsulttina toimii tuotekehitysinsinööri Heikki Naumanen , XAMK . Olen vuosina luottanut ammattilaisille AINA kun astun oman osaamisalueeni ulkopuolelta. Alihankin tarvitsemani konsulttipalvelut. Muotoon leikatut teräskappaleista vastaa Javas ko Oy . Teoksen maalauksesta huolehtii Mäntän pintakäsittely ja vaativan ripustuksen Pekilon seinään tekee Kuljetus Nurminen Mäntän kuvataideviikoille
- Mänttä, taide ja teollisuus ovat läpi historiansa kulkeneet käsikahdessa. Oma ”teollisuusmesenaattini” Jaakko Vastamäestä, Javasko OY. Suositus tarttui tilaisuudelle mahdollistaa hieno teräksestä tehty taideteos, koska se ilmentää teollisuuden ja taiteen symbioosia ja keskinäistä suhdetta.
- Teoksen lopullinen sijoituspaikka ei ole oma varastoni vaan vaan Javaskon tehtaan alue, jossa suunnitellaan yhtiön tulevan merkkivuoden tiimoilta paikallisen teollisen kulttuurin kertova tarkastelmus
- rahoitus järjestäytyneen erilaisten verkostojen ja kohdennetun apurahan kautta. Kiitän Etelä-Savon taidetoimikuntaa saamastani avustuksesta, jonka turvin olen voinut ideoida ja hankkia piirustuksia ja laskelmia suurta teosta varten. Näin on tärkeää, että ei pystytä eikä ole mahdollista saati tarkoituksenmukaista tehdä yksin
Kuvat: Timo Nieminen